Harun laguuni

Pappan var ända framme vid gloet innan han fick syn på det. En lugn mörk vattenyta långt därnere, nästan oval. Som ett väldigt öga. Pappan blev alldeles förtjust. En riktig sjö, ett svart glo, nånting av det mest hemlighetsfulla som finns! Då och då rullade havet in en liten våg över näset. Den slank in över tröskeln och krusade vattenspegeln ett kort ögonblick, så var gloet stilla igen och stirrade svart och blankt mot himlen.

Muumipapan majakkasaarelta löytämä lampi näyttää Harun laguunia dramaattisemmalta. Papan lampea ympäröivät kalliot kohoavat korkealle ja vesi seisoo tummana, täällä taas jääkauden hioma ja halkoma kivi nousee merestä enimmilläänkin vain muutaman metrin, ja tuulenpuuskat yltävät väräyttelemään laguunin pintaa. Sitten vihertävä vesi kuitenkin taas tyyntyy – kunnes tukkakoskelon jättämä vana rikkoo peilin ja leviää kiilana kohti rantoja.

Papan lampi on kuitenkin autio. Täällä linnut kilpailevat elintilasta laguunin vehreällä rannalla, jolle mökkikin on rakennettu. Sukeltajat pulahtelevat upoksiin rehevään veteen, joutsenet työntävät vain päänsä uppeluksiin rantamatalassa, ruohomättäiden vierellä. Toisella puolen laguunia on pelkkä kapea kivivyö, jonka takana laineet jatkuvat horisonttiin. Siellä aistii aavistuksen papan lammen hiljaisuudesta. Kun haluan olla hetken ulkona ilman, että tiirat tarraavat huutaen hiuksiini kiinni, kävelen noille kallioille, sillä niillä ei kasva pienintäkään vihreää tupasta pesäpaikaksi, joten ei ole myöskään yhtään munaa tai untuvikkoa puolustettavaksi, ja saan olla rauhassa. Tällä puolella on toisin.

Jääkausi on jakanut saaren kolmeen osaan. Idästä länteen kulkee halkeama, joka alkaa luikertelevana, leväisenä vuonona – sen levyisenä, että siitä juuri saattaisi mahtua uimaan ulos merelle – jatkuu säröinä kivessä, leviää laguuniksi ja haarautuu sitten kahtia. Toinen haara avautuu niljaisen kannaksen jälkeen lahdeksi, jonne sopivalla tuulella voi rantautua veneellä, toinen taas kurottuu vehreänä rotkona saaren poikki. Sen vehmaus tyynen veden vierellä on merilintujen poikasille haluttava paikka kasvaa.

Lokit ovat vallanneet pesilleen rotkon alkupään lähellä laguunia; tiirat pesivät ylempänä kallioilla ja pienemmät linnut niiden lomassa. Arka haahkanaaras hautoo muniaan mökin nurkalla lähellä laguunin rantaa, muttei kuitenkaan rotkon suojissa. Hanhet kiistelevät keskenään siitä, kuinka pitkälle pitkin rotkoa ja sitä reunustavia kallioita kukin saa kulkea. Jotkut ovat jättäytyneet saaren laen heinikoihin. Niiden kaakatus peittää ajoin muiden lintujen kirkaisut alleen. Rotkon reunalla ruusupensaassa kuusi poikasta hautonut pari siirtyi poikasten kuoriuduttua alas laguunille, ja harmaat pallerot kelluivat keveinä sen tyynellä pinnalla. Rauha ei kuitenkaan kestänyt, sillä siinä missä hanhi voittaa lokin, voittaa joutsen hanhen. Joutsenparillakin oli kuusi untuvikkoa mukanaan, ja hanhet saivat väistyä. Joutsenenpoikaset nukkuvat joka yö emonsa siiven alla laguunin rannan ruohikossa, mökin ikkunan alla. Viimeksi kun näin häädetyt hanhet, oli poikasia jäljellä enää kolme.