Tuotantoprosessin konkretisoimiseksi selostetaan seuraavaksi aisakellon valmistamiseen liityvät vaiheet.

Työ alkaa hiekkamuotin valmistuksella eli kaavaamisella. Kaavattaessa tarvitaan kaavauspulikoita, silityskihveleitä, viimeistelylastoja, puuhiilipussia ja erilaisia leimasimia. Muita hiekkamuotin tekemiseen käytettyjä esineitä ovat kaksiosainen valukehä, aisakellon pronssimalli, valuaukonmalli eli jöötikalikka sekä muottia tukeva tukirauta. Tärkein tekijä on luonnollisesti valuhiekka, joka ennen työn aloittamista kostutetaan ja vaivataan tasaiseksi, jauhomaiseksi tahtaaksi.

Päätin piruuttani tenttiä tänä kesänä jonkin verran kansatiedettä. Luin viime viikolla Harri Nymanin pienen tutkimuksen Umpikulkusista kirkonkelloihin – Vaskenvalu Kaavin Juutilassa. Opin senkin, että kirkonkellojen tutkimusta kutsutaan kampanologiaksi. Kirja käsittelee pientä valimoa, joka on toiminut Kaavilla vuodesta1881 saakka, sekä perinteistä vaskenvalua. Tutkimus on huomattavan yksityiskohtainen. Kysyvätköhän ne tentissä jotain valumuottien valmistamisesta? (Äidiltäni kysyivät aikanaan pitsimalleista kun hän suoritti kansatieteen appron.)

Myönnän aloittaneeni lukemisen aika skeptisenä, sillä aihe tuntui nuivalta. Yllätyin positiivisesti. Kirjan kirjoittamiselle oli näet ihan hyvä syy: valimon vanhoihin tiloihin perustettiin pieni museo. Sitä varten tehtiin tietysti tutkimustyötä; eri ikäiset esineet luetteloitiin ja niiden käyttötarkoitus selvitettiin ja kirjattiin, puuttuvia esineitä haalittiin, valimon historiasta kerättiin tietoa jne. Samalla paljastui, ettei perinteisestä vaskenvalusta ole juurikaan kirjallisuutta, joten museohankkeessa toiminut kansatieteilijä kirjoitti kerätystä aineistosta kirjan, ja Snellman-instituutti julkaisi sen.

Minusta on mukava lukea selvästi motivoitua tekstiä. Minusta on myös erittäin hauskaa nähdä esimerkkejä siitä, millaista työtä sellaisten jännien humanististen alojen kuin kansatiede ammattilaiset tekevät. (Nyman kirjoittaa näemmä tätä nykyä väitöskirjaa majakkaasaarista.) Täytyy kuitenkin myöntää, ettei minusta olisi kansatieteilijäksi. Nyt luen Jorma Heinosen ja Osmo Vuoriston Antiikkikirjaa: "Talonpoikaiskaappien huomattavin rokokoopiirre on niiden maalauskoristelu, yleisasu ei juuri poikkea edellisestä aikakaudesta. Erityisesti ovat kukka-aiheet suosittuja renessanssimallisten peilipintojen elävöittäjinä ja ne erotetaan myöhemmistä kukka-aiheista parhaiten vapaamman käsittelytapansa puolesta."

Joudun ehkä pinnistämään hieman keksiäkseni tänne mielekästä kirjoitettavaa siitä, mitä lähiaikoina luen.