Ärtymys ja paljastaminen
Tähän asti kriittinen paljastaminen vaikutti itsestäänselvyydeltä. Kysymys oli vain siitä, että niin intohimoisesti kuin mahdollista oli valittava ärtymyksen kohde ja vastustettava vääriä syytöksiä. Paljastaminen: se oli meidän modernien salainen tehtävä. Väärän tietoisuuden takana piilevien todellisten laskelmointien paljastaminen, tai väärien arvioiden takana piilevien todellisten intressien paljastaminen. Kenen suu ei vielä vähän vaahtoaisi tämän erityislaatuisen raivotaudin jäljiltä?
Poimin Latourin kirjasta toisenkin sitaatin, sillä sitä lukiessani huomasin tunnistavani ilmiön, josta olin puhunut aiemmin toisaalla. Asia sekä mietityttää että ihastuttaa minua, joten toistan aiemmin kirjoittamani täällä:
Blogit ovat ilmainen ja lähes esteetön julkaisuväylä. Blogia voi kirjoittaa anonyyminä. Blogien helppous tekee niistä ihanan julkaisukanavan muun muassa sellaisille ihmisille, jotka jonain toisena aikana olisivat lähetelleet tuhottomasti mielipidekirjoituksia lehtiin. Blogit ovat jopa niin helppoja, että sellaisetkin, joiden mielessä vain käväisee mielipidekirjoituksen oloinen ajatus, kirjoittavat sen blogiinsa. Laiskakin julistaja tulee julistaneeksi. Julkaisemista ei kontrolloida, joten mikään ei estä kirjoittajaa valitsemasta - tietoisesti tai asiaa harkitsematta - mitä kummallisimpia lähestymistapoja. Siellä täällä blogeissa kohtaa vilpitöntä, täysin kohtuuttoman ja harkitsemattoman oloista, jopa monomaanista mielipidekirjoittamista. Sellaista, jota ei otettaisi mihinkään kontrolloituun julkaisuun kuin enintään huumorimielessä. On olemassa monenlaisia huumoriblogeja, mutta täysin ironiattomat vuodatukset peittoavat ne loistollaan kevyesti. Enkä tällä tarkoita sitä, että ironiaton julistus olisi tahattoman koomista, vaikka se varmasti on usein sitäkin. Ironiaton julistaminen on minusta aidosti todella hienoa. On tyrmäävää katsoa kuinka joku kirjoittaa selvästikin absoluuttisen totuutensa ja loukkaantuu sitten ehkä verisesti kommenteissa käytävässä väittelyssä.
Tietynlainen ironia on jo pidemmän aikaa kyllästyttänyt minua, samoin mielipiteiden ja uskomusten miedontaminen monitulkintaisuuteen tai harkittuun ajatuksen loputtomaan monitasoisuuteen. Olen tietysti täysin sen kirjoitustavan myrkyttämä, joka minua kyllästyttää. En kykene sellaiseen paloon, joka ihastuttaa minua monissa blogeissa. Ainoa mihin itse olen tähän mennessä kyennyt verkkokirjoituksissa ja -keskusteluissa, on metodiseksi sinisilmäisyydeksi nimeämäni asenne.
Latour tunnistaa ärtymyksen ja halun paljastaa vääryydet, laskelmoinnit ja tekojen todelliset intressit. Hän kuitenkin tunnistaa myös tunteen, etteivät ärtyneet paljastusprojektit ole enää samalla tapaa uskottavia kuin ne ovat ehkä joskus olleet. Pidän aiemmin kirjoittamassani itsestäänselvänä, että tällaista paljastamista "ei otettaisi mihinkään kontrolloituun julkaisuun kuin enintään huumorimielessä" ja totean olevani "tietysti täysin sen kirjoitustavan myrkyttämä, joka minua kyllästyttää". Latour lienee siis oikeassa väittäessään, ettei paljastaminen ole enää entisessä terässään.
Onkohan tämä oire modernin murenemisesta kuten Latour väittää? Siitä, että olemme huomanneet, ettemme ole koskaan oikeastaan olleetkaan moderneja? Ja ennen kaikkea: ovatko ne blogit, joita yllä ihastelen, jossain latourilaisessa mielessä erinomaisen moderneja?
Tunnisteet: ironia, kirjoittaminen, moderni, strategiat, tunteet
6 Comments:
Blogeille tyypillistä on, että niihin kirjoitetaan kiireessä. Tällöin tulee kirjoitettua paljon sellaista, minkä myöhemmin ottaisi mielellään takaisin. (Tämän vuoksi olen anonyymi.) Lisäksi täällä on paljon erilaisia mielenterveysongelmista kärsiviä, jotka täyttävät keskustelun kuin keskustelun hyvin nopeasti vuodatuksillaan. Mielenterveysongelmaisiin rinnastuvat myös yksisilmäisen aatteelliset ihmiset. Kumpaakaan vastaan ei terve ihminen ala väittämään, sillä vastapuoli ei usko parastakaan argumenttia eikä osoita ymmärrystä muille näkökannoille.
Huumori, jota erilaisten öykkäreiden teksteistä revitään irti, on luonteeltaan julmaa. Väittäjän kanssa väitteleminen on kuin lähtisi katsomaan seinään kahlittua hullua.
En kuitenkaan puhu mielenterveysongelmaisista. En ainakaan sellaisista, jotka itse käsittäisin mielenterveysongelmaisiksi. Puhun sellaisesta poliittisten mielipiteiden ilmaisun tavasta, joka ei mene enää läpi juuri missään paperilla julkaistussa, vaikka se kelpasi mainiosti esim. 1800-luvun puolenvälin lehdissä ja paljon sen jälkeenkin. Minusta siinä on paitsi jotain hieman kiusallista (eli asiaan täytyy kiinnittää huomiota; yleensä kiusaantuminen on merkki siitä), myös jotain hyvin hienoa.
Kuten Tommi on todennut (ah ruumismia), verkkokirjoittamisessa on hienoa juuri se, että voi mokata, kirjoittaa tyhmiä ja saada siitä pikaisaa palautetta. Se on hyödyllistä.
Johtopäätöksesi vaikuttaa oikealta. Voisiko tässä modernismin mureneminen johtua eniten siitä, että informaation määrä on lisääntynyt räjähdysmäisesti ja samalla auktoriteettiusko on vähentynyt.
Jokainen tietää kokemuksesta, että kun Hesari kirjoittaa omasta erikoisalueestaan, se on pääasiassa roskaa. Kun informaation määrä on räjähtänyt, yhdellä ihmisellä ei mitenkään voi olla lähimainkaan parasta tietoa kaikista asioista maailmassa. Mutkat vedetäänkin surutta suoriksi. Ihmisillä vaikuttaisi olevan pää täynnä pääasiassa virheellisiä käsityksiä.
Kun ero asiantuntijan ja suuren yleisön tietämyksen välillä on riittävän iso, paljastusprojekti ei löydä enää hedelmällistä maaperää. Ihmiset eivät enää ymmärrä mistä joku kiihkoilee. Toisaalta he kiihkoilevat itse siitä, kuinka heidät on väärinymmärretty mediassa täysin. Asiaa ei helpota, että akateeminen arvo ei tuo samanlaista auktoriteettia kuin aiemmin.
Veloenan kommenteissa oleva viite Bernen child-parent-adult -malliin tuntuisi sopivan tähän myös.
Luotan lähteeseen, joka kirjoittaa roskaa mutta tasapuolisesti.
Mitä mieltä muuten olette Merikukan ja Matti Vanhasen suhteesta? Minua kiinnostaa eniten, nieleekö Merikukka? Öyh Öyh.
Matti, Merikukka etsii kuulemma eduskunta-avustajaa. Ehkä siinä olisi sinulle pesti. Itse taidan olla estynyt sen jälkeen kun laadin Matille Morsiamen.
tuleeko matista maineensa vanki
Lähetä kommentti
<< Home