Kehotettua kirjoittamista

Olin tänään hassusti nimetyn Humanismi tieteenä -luentosarjan ensimmäisellä luennolla. Hauskaa olla taas opiskelija. Sain kuulla, että saadakseni opintopisteitä minun tulee kirjoittaa oppimispäiväkirja. En ole koskaan kirjoittanut oppimispäiväkirjaa eikä minulla ole selvää käsitystä siitä, millainen sen tulisi olla; lisäksi luennolla vinkattu Avoimen yliopiston sivuilta löytyvä selitys on epämääräisyydessään varsin hilpeä.

Oppimispäiväkirjaa voi pitää monella eri tavalla. Siihen voi kirjata aihepiiristä mieleen heränneitä omia kysymyksiä ja pohdintoja, jotka auttavat hahmottamaan asioita omien näkökulmiesi ja perustelujesi kautta. Eniten siitä on hyötyä, jos siihen kirjoittaa suhteellisen säännöllisesti, esimerkiksi aina luentojen jälkeen.

Oppimispäiväkirjan kirjoittaminenhan kuulostaa bloggaamiselta. Minä siis täten oppimisbloggaan tämän luentosarjan ajan kerran viikossa. Eufemiatan kyllä ihan tavalliseenkin tapaan.

Aloitusluennoila ei yleensä sanota paljoa; ei tälläkään. Panu Raatikainen ja Sami Pihlström kertoivat, että sanalla "humanismi" tarkoitetaan ja on tarkoitettu monia keskenään ristiriitaisiakin asioita. Sitä en tiennyt, että Suomessa on kaksi Humanisti -nimistä lehteä: sekulaarien Humanistien (isolla) Humanistiliiton lehti ja Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan lehti. Kuvaavaa toki. Minusta Humanistinen tiedekunta on huonommin nimetty kuin Humanistiliitto. Johduttiin tietysti puhumaan G. H. von Wrightistä ja hänen toteamuksestaan, että humanismi on pyrkimystä edistää ihmisen parasta.

Minusta oli hieman yllättävää (vaikka luennoitsijat huomioonottaen ei erityisen yllättävää), että kun sivuttiin erilaisia humanismin kritiikkejä (joita on tietysti niitäkin luvattoman lukemattomia), ei puhuttu antihumanismista mitään. No, puhun tässä; se olkoon tämänkertaisen oppimispäiväkirjamerkintäni aihe.

Sartre oli humanisti; Heidegger taas kritisoi Sartrea ja ilmoitti, ettei ole humanisti. Heidegger katsoi, että humanismi peustuu ajattelulle, joka erottaa toisistaa olemuksen (essentia) ja olemassaolon tai todellisuuden (existentia). Kaikkeen humanismiin kuuluu ihmisen olemuksen määritelmä, sillä humanismin "merkitys on ajatella ja pitää huolta siitä, että ihminen olisi inhimillinen eikä epäinhimillinen". Koska Heidegger kyseenalaistaa sen ajattelurakennelman, jossa pohditaan vaikkapa ihmisen olemusta erotettuna tämän olemassaolosta, hän hylkää humanismin: "Humanismia vastustetaan, koska siinä ihmisen humanitas ei saa riittävää arvostusta."

Tämä ei ole kovin ymmärrettävää jos aihepiiri on vieras. Toisaalta en aio tässä tarkemmin selittää mistä Heideggerin humanismikritiikissä on kyse, sillä selitys ei olisi missään määrin kohtuullisen blogimerkinnän kokoinen. Lisäksi suhtaudun Heideggeriin hieman ongelmaisesti, joten en jaksa. Lähestyn asiaa mielummin Michel Foucaultin avulla.

Foucault katsoo humanismin olevan riittämätöntä sillä se perustuu halulle muuttaa ideologinen järjestelmä muuttamatta instituutioita. Foucaultia voikin kutsua antihumanistiksi. Antihumanismilla ei tarkoiteta mitään epäinhimillistä, vaan humanismin ylittämiseen tai humanismin taa pyrkivää ajattelua. Antihumanismia yhdistää käsitys, ettei ihmisen olemusta voi määritellä, eikä ihminen ole ympäristöstään riippumaton. Simon Critchley on todennut näin:

The truth of anti-humanism consists in its claim that the subject can no longer support itself autarchically; it is, rather, overflowed or dependent upon prior structures (linguistic, ontological, socio-economic, unconscious, or whatever) outside of its conscious control.

Foucaultin toteamus, ettei humanismissa pyritä muuttamaan instituutioita, liittyy tähän. On olemassa lukuisia erilaisia käsityksiä ihmisyydestä. Jos vain otetaan niistä jokin tieten tahtoen tai asiaa ajattelematta, ja sitten pyritään ajamaan tuon käsityksen mukaisen ihmisen parasta, ei yritetä muuttaa instituutioita: ei yritetä muuttaa käsitystämme ihmisyydestä paremmaksi, pyritään vain tekemään käsityksemme mukaisen ihmisen olo mukavammaksi. Jos onnistutaan, onnistutaan myös (usein vahingossa) vahvistamaan omaksuttua käsitystä ihmisyydestä.

No, miten tämä liittyy aiemmin mainittuun von Wrightin toteamukseen, että humanismi on pyrkimystä edistää ihmisen parasta? Asia on tietysti selvä, kuten luennon lopuksi käydyssä keskusteluntyngässäkin jo selvisi: tiedämme lukuisia sellaisia ihmisiä, jotka epäilemättä pyrkivät edistämään ihmisen parasta, mutta joita emme kutsu humanisteiksi. Emme, koska heidän käsityksensä ihmisyydestä ja sitä myötä ihmisen parhaasta ei ole "humanistinen". Toisin sanoen humanismi onkin ihmisen parhaan edistämistä kun ihminen ja hänen pahaansa on ensin määritelty tietyllä tavalla.

Ihmisyyden määrittely jollain luontuvan humanistisella tavalla oli arvatakseni esimerkiksi joillekin valistuksen ajan ajattelijoille suhteellisen helppoa. Tällä hetkellä taas humanisteiksi tunnustautuvat luennoijatkin puhuvat naivia skientismiä ja dogmaattista rationalismia vastaan. Itse asiassa he eivät esittäneet mitään positiivista ihmisyyden määritelmää. Sellainen, vaikka epämääräinenkin, kuitenkin tarvittaisiin, jotta voitaisiin olla edellä mainitussa mielessä humanisteja. Critchleyn tarjoamasta antihumanismin perusteiden kuvauksesta löytyy olennainen sana "whatever", joka selittää miksi ihmisyyden määrittelemiseen ei ryhdytä: kuten luennoitsijat totesivat, heidän humanismiinsa kuuluu tietty nöyryys, sen myöntäminen, ettemme tiedä emmekä välttämättä voikaan tietää monia olennaisia asioita. Ihmisyyden määritelmät tapaavat ajautua aina jonkinlaiseksi dogmatismiksi, ja sitä tahdotaan karttaa.

Humanismi von Wrightin ilmaisemassa mielessä, humanismi pyrkimyksenä edistää ihmisen parasta, on tietysti monella tapaa hyvää ja kaunista. Minusta se kuitenkin on parempaa ja kauniimpaa silloin kun muistetaan itsekin, että samalla tullaan aina olettaneeksi jonkin tietyn lainen ihmisyys. Tätä on syytä teroittaa itselleen, sillä tarpeeksi usein toistettuna muistutus pitää poissa niiltä dogmatismin poluilta, joita kai tahdotaan välttää.


Kun nyt kerran kirjoitan kehotuksesta, kirjoitan myös Hurinan kehotuksesta ja raportoin haasteesta, jonka otin vastaan. Hurinahan käski, että minun pitää paitsi julkaista blogissani treffi-ilmoitus, myös "raportoida sekä meemin vastaanottamisesta että meemin seurauksista blogissaan".

Sain treffi-ilmoitukseni kommentteihin vaastauksen Kuu-ukolta, joka sanoi kirjoittavansa minulle tullessaan käymään Maa-planeetalla. Lisäksi sain sähköpostitse yhden vastauksen. Vastaus oli ihmiseltä, jonka kanssa olen tehnyt yhteistyötä eräässä projektissa, mutta jota en ollut ennen eilistä tavannut. Ei mitenkään hirveän yllättävää. Hupaisaa kylläkin, hän oli seurannut blogiani jo jonkin aikaa, ja tunnistanut jossain vaiheessa Eufemian siksi henkilöksi, jonka kanssa hän oli tehnyt yhteistyötä. Hän esitti useita erinomaisia syitä miksi minun pitäisi haluta irrottaa aikaa hänen kanssaan treffeille lähtemiseen; hän muun muassa lupasi kertoa minulle "deittinettikulttuuriin kuuluvista ajattelurakenteista ja retorisista konventioista".

Istuin eilen hänen kanssaan muutaman tunnin ajan Tapastassa viinilasiemme äärellä. Olisin ainakin itse viihtynyt pidempäänkin jos olisin edellisenä yönä nukkunut hieman enemmän kuin kolme tuntia. Jos päättelisin tämän treffi-ilmoituksen seuraamusten perusteella jotain nettitreffi-ilmoituksista, saattaisin laatia ilmoituksen toistekin. En kuitenkaan päättele, joten en laadi.