6.5.06

Mielivallattu?

Toisin sanoen, emme ole nyt tekemisissä "bioelämään" kohdistuvan vallan, vaan "mielen elämään" kohdistuvan vallan kanssa. Mielivalta ei toimi organisoimalla erityistä fyysistä ja tilallista toimintaa tai biologisia rajoja (ruumiin tapojen organisointi, bioelämän kontrolli) vaan luomalla mielialoja, odotuksia ja oikeaa asennetta (mielen tapojen organisointi). Henkisen työvoiman kontrollointi on mahdollista vain inhimillisen toiminnan ja kommunikaation yleisten edellytysten organisoinnin kautta: sitä ei voi organisoida sen suoritusten tai tuotteiden tasolla, vaan sen mahdollisuuksien ja edellytysten tasolla. Vain näin päästään työvoiman välittömään kontrolliin.
Tämä eufemiatus käsittelee muun muassa prekariaatin eli tilapäistön käsitettä. Olen edelleeni sitä mieltä, että kirottujen luokka on suurempi ja vaarallisempi ongelma kuin mitkään prekariaatin ongelmista, mutta arvelen myös, että kirottujen luokan syntyminen liittyy työn tilapäistymiseen. Siksi ratkaisuja mietittäessä tulisi ajatella sekä sitä väkeä, joka on selvinnyt ja selviää työn tilapäistyessa, että sitä väkeä, joka ei selviä.

Luen Akseli Virtasen arikkelia "Mielivalta" ja pohdin viime kesänä vahingossa keksimääni muotoilua, että nykytyössä vaaditaan sitä, että työntekijä on aina kutsumusammatissaan.

Kävin viime yönä Iineksen blogissa keskustelua, jonka lopetin suosiolla todettuani sanoneeni asiani jo. Tuumin kuitenkin vielä täällä, ja yhdistän asiaan väitteeni kutsumuksen vaatimuksesta. Kuten Iineksen blogin kommenteissa sanoin, prekariaatti eli tilapäistö on sitä väkeä, jonka työelämä on pätkiä, toimeksiantoja, freelancekeikkoja, välillä kiirettä, välillä työttömyyttä, ei koskaan varmuutta siitä, miltä työtilanne näyttää vuoden päästä. Toisin sanoen sitä väkeä, ja meitä on paljon, joka on jo oppinut, ettei mitään sen pysyvämpää työuralla tule koskaan vastaan tulemaankaan. Osa on sopeutunut vastentahtoisesti, osa toivoo vielä joku päivä löytävänsä vakituisen työpaikan, osa taas on, kuten Iineksen siteeraamassa tekstissä sanotaan, sopeutunut täysin: "Me olemme ihmiset, joilla ei ole (ja jotka eivät halua) pitkäkestoisia työpaikkoja".

Toisin sanoen kyseessä ovat työläiset, jotka ovat sisäistäneet omaksi halukseen sen, mitä työnantajat nykyään toivovat. Työläinen, joka ei edes halua pitkäkestoista työpaikkaa, on erittäin käytännöllinen oleto työnantajan kannalta. Hän etsii aina töitä, ja koska palveluksia on myytävä koko ajan, tilapäistöön kuuluva kouluttaa itseään jatkuvasti. Siis itse, omilla varoillaan, vakityöpaikkaisia ihmisiähän kouluttaa tarpeen tullen työnantaja. Työnantaja on ulkoistanut ammattitaiden ajantasaistamisen työntekijän itsensä hoidettavaksi.

Mitä muuta alun sitaatin mielivalta on kuin tällaisen haluamisen aikaansaamista?

Kun yhä useampi työntekijä tekee sellaista, joka on nimettävä henkiseksi työksi, ja yhä useampi työ ei ole sidoksissa mihinkään tiettyyn aikaan eikä paikkaan, työntekijän kontrolloiminen tapahtuu eri tavalla kuin ennen. Otan esimerkiksi itseni. Pelkään olevani hyvä esimerkki.

Minulla on vaihteleva määrä työnantajia, ei työaikaa, ei työpaikkaa, ei mitään vakityöhön liittyviä etuja. Olen tehnyt sekä osa-aikatyöpätkiä että toiminut itsellisenä (freelancerina). Tällä hetkellä minulla ei ole mitään jatkuvaa työtä, mutta runsaasti epäjatkuvia töitä. Osasta saan palkkaa, osasta en; tämä on ainoa niitä toisistaan erottava asia. Teen palkatonta työtä koska kyseiset projektit kiinnostavat minua, teen palkattua työtä koska kyseiset projektit kiinnostavat minua, ja olen iloinen kun osasta töistä maksetaan. Koulutan itseäni jatkuvasti tavalla, josta on hyötyä työnantajilleni. Vaikka epävarmuus rasittaa välillä, en edes hae mitään pysyviä töitä, sillä tahdoin voida esim. asua ulkomailla halutessani ja tahdon voida opiskella lisää itse valitsemiani asioita.

Toimin työtä tehdessäni kuten ihminen, joka on kutsumusammatissaan. Minähän en tee työtä ensisijaisesti siksi, että saan siitä rahaa, vaan kiinnostuksesta, tekemättä eroa työ-ja vapaa-ajan välille, opiskellen lisää. Olen tyytyväinen ja työnantajani tapaavat olla tyytyväisiä. Mietin mielivaltaa: "Mielivalta ei toimi organisoimalla erityistä fyysistä ja tilallista toimintaa tai biologisia rajoja (ruumiin tapojen organisointi, bioelämän kontrolli) vaan luomalla mielialoja, odotuksia ja oikeaa asennetta (mielen tapojen organisointi)." Viime kesänä oivalsin, että tosiaan, tämä työvoiman organisoinnin ja kontrollin uusi muoto onnistuu täydellisimmin saadessaan työntekijän tekemään työtaan aina, oli kyseessä mikä tai millainen lyhyt pätkä hyvänsä, kuin hän olisi kutsumusammatissaan. Ajatus on hieman huolestuttava.